Valassafarit Quebecista

Olimme jo ehtineet luovuttaa sumun takia, kun luonto-opas pyysi kaikkia hiljentymään. Sitten kuulimme sen ennen kuin näimme: pitkä ilman suhahdus jossain vasemmalla puolella. Sillivalas tuli esiin harmaudesta ehkä kahden veneenmitan päässä, niin pitkä, että selkä vain jatkoi rullaamistaan ohi vielä senkin jälkeen, kun puhallusaukko oli painunut pinnan alle. Puolet kannesta haukkoi henkeä yhtä aikaa. Kotimatkalla kuljettaja pysähtyi joen yläpuolelle, jotta näimme valon muuttuvan oranssiksi Charlevoix'n yllä. Pitkä päivä, mutta aikaisen herätyksen arvoinen.

Isäni on 81-vuotias ja jännitti venettä. Isossa laivassa oli lämmin sali isoine ikkunoineen, kahvila ja kunnon vessat, joten hän istui sisällä kahvikupin kanssa ja tuli ulos aina, kun opas ilmoitti valaasta. Kun sali täyttyi toisen laiturin jälkeen, miehistön jäsen haki hänelle tuolin ikkunan viereen pyytämättä. Kun ryhävalas nosti pyrstönsä aivan keulan edessä, isä oli kaiteella ennen minua. Hän on kertonut tarinan jokaisilla sukupäivällisillä siitä lähtien.

Matkustan yksin enkä aja autoa, joten bussi oli minulle ainoa vaihtoehto. Bussin opas kertoi tarinoita jokaisesta kylästä, vanhoista kirkoista ja kukkuloista, joille meteoriitti aikoinaan putosi, ja aika kului huomaamatta. Zodiacissa odotimme pitkään eikä mitään näkynyt, ja sitten kaksi sillivalasta nousi pintaan yhdessä ja puhalsi samalla hetkellä. En osannut odottaa sellaista ääntä, syvää ja märkää. Saamani takki piti suurimman osan roiskeista poissa. Minulla oli kylmä, olin onnellinen ja hirveän nälkäinen, koska en ollut ostanut lounaslaatikkoa. Osta lounaslaatikko.

Varasin Zodiacin tyttärelleni, joka on neljätoista ja haluaa opiskella meribiologiaa. Hän kyseli luonto-oppaalta kaksi tuntia, ja opas vastasi joka ikiseen kysymykseen: krillistä, siitä miksi belugat ovat valkoisia, ja kylmästä vedestä, joka nousee syvästä uomasta. Näimme lahtivalaita, sillivalaita ja joukon hylkeitä nukkumassa kalliolla. Paluumatkalla kuljettaja hidasti vuonon jyrkänteiden lähellä ja sammutti moottorin, jotta kuulimme veden. Tyttäreni sängyn yllä on nyt valasjuliste, ja hänellä on uusi lista yliopistoista.

Valitsimme päiväretken, jotta kenenkään ei tarvinnut ajaa vanhassakaupungissa venyneen illan jälkeen. Bussi lähti täsmälleen klo 9, opas näytti putoukset ja saaren kaupungista lähtiessä, ja pysähdyimme Baie-Saint-Paulin yläpuolella näköalapaikalla kuvaamaan. Laiturilla söimme eväsleipämme auringossa, ja sitten iso laiva vei meidät majakan ohi. Ensin belugat, sitten lahtivalas, sitten pitkä odotus ja lopuksi sillivalas, joka nousi kolmesti pintaan vieressämme. Takaisin suihkulähteellä vähän pimeän tulon jälkeen. Nukuin koko kotimatkan enkä tuntenut siitä pienintäkään syyllisyyttä.

Mieheni tulee merisairaaksi lautoilla, joten varasimme bussiretken isolla laivalla ja istuimme alemman salin keskellä ikkunoiden lähellä. Hän voi hyvin koko ajan. Luonto-opas puhui englantia ja ranskaa ja vaihtoi kieltä vaivatta, ja hän tuntui tunnistavan jokaisen valaan sen liikkeistä. Näimme belugoja Tadoussacin lähellä, lahtivalaan, joka kierteli laivaa yhä uudelleen, ja kaukana niin korkean puhalluksen, että opas sanoi sen voivan olla sinivalas. Hän ei suostunut lupaamaan. Rakastin sitä, ettei hän luvannut.